Jussi

taikametto.jpg

Sen reilun 50 vuoden aikana, jona olen metsästyksen kanssa ollut tekemisissä, on eränkäynnin luonne muuttunut. 50-luvun lopulla metsästys ei ollut maaseudulla vain mukava harrastus, vaan keino hankkia lihainen lisä ruokapöytään. Ensimmäiset muistoni metsästyksestä liittyvät haulikonpatruunoiden lataamiseen ja isäni harrastamaan tapaan hakea lintu metsästä. Hän tunsi lähimetsät ja lintujen elintavat ja kävi iltaisin  ampumassa lintuja "yöpuulta" ,toisin sanoen puista,  minne metsot ja koppelot tulevat viettämään yön pimeitä hetkiä. Ja sinne puiden alle piiloon, istumaan ja odottamaan. Aina linnut eivät tietenkään tulleet, tai tulivat kun oli jo liian pimeää. Mukaan pääsin minäkin ollessani ehkä 4-5 vuotias, repunkantajaksi! Ja turhaan ei räiskitty, ajatuksena oli laaki ja vainaa!   

Yli 40 vuotta olen aseiden ja koirienkin kanssa nyt metsiä kulkenut ja omatkin asenteeni ovat muuttuneet, jalostuneet. Enää ei saalis ole hyvän päivän mitta, mukavat tilanteet, koirat, maisemat ja sopiva seura tekevät reissusta ikimuistoisen. Ja toisaalta, työn vastapainona, kahdestaan hyvin pelaavan koiran kanssa tehty mutka hiljaiseen luontoon on sellainen henkireikä, jota ainakin meikäläinen kaipaa. .

Luonnon- ja riistankunnioitus on kuulunut aina suomalaiseen eränkäyntiin ja opit siirtyivät isältä pojalle. Nykyisen pörssivetoisen maailmankuvan omaavilla tuntuu välillä olevan hiukan toisenlaisia periaatteita. Kiireellä ja mahdollisemman helpolla mahdollisimman paljon: teiden varsilta ja mökkien roskalaatikoilta löytyy joka syksy raatoja, joista on vain täkkälihat viety. Eiköhän meidän kaikkien olisi syytä opetella laittamaan saaliistamme juhla-aterioita, koko saaliseläin hyödyntäin!

Metsästyskoirina minulla aikaisemmin on ollut haukkuvia, spanieli ja noutajia. Kaikki ovat olleet metsästyskäytössä ja noutajien kanssa kävin muutaman kerran näyttelyissä ja kokeissakin. Pikkupoikana luetut eräkertomukset seisojista ovat kuitenkin kummitelleet mielen sopukoissa ja viimein taloon tuli hiukan sattumalta ensimmäinen seisojamme, Pruukin Quutti. Vaikka kaikilla koirilla on ollut mukava metsästää, on seisojat vieneet sydämemme. Harmittaa oikeastaan vain se, ettei tullut aikaisemmin hankittua seisojaa. Asiaan vaikutti tarinat seisojien kovapäisyydestä ja koulutusmenetelmistä ja –laitteista,  jotka kaikki eivät olleet aivan asiallisia.

Mutta mikä on hienompaa kuin kävellä hiljakseen syksyn värikylläisessä metsässä, yksin tai hyvän ystävän kanssa (vaimokin lasketaan tässä kohdin ystäviin) ,koiran hakiessa riistaintoa uhkuen. Yhtäkkiä huomaat, että koiraasihan ei ole hetkeen näkynyt, pysähdyt, odottelet…tiedät kokemuksesta,että koira on linnuilla.Koira tulee, kertoo ilmeillään ja eleillään löytäneensä lintuja;tiedottaa!"Näytä",sanot,ja se lähtee viemään sinua tulosuuntaansa. Lataat haulikon, pulssi nousee, vaikka olet kokenut saman satoja kertoja. Koira kiihdyttää hieman vauhtiaan ja töks! seisoo. Annat luvan ja koira etenee rauhallisin syöksyin. Metso! välähtää mielessäsi ja samalla rytisee, Iso Musta pyrkii siivilleen, mutta on jo hävinnyt pelin. Laukaus kajahtaa ja hetken päästä annat koirallesi noutoluvan. Aika pysähtyy, on vain mies, koira ja metso, ja alkukantainen onnistumisen riemu sekä koiran että miehen mielissä ja silmissä. Sitten rutiinilla suolet ulos ja koira saa maksan palkkioksi( sydän ja kivipiira talteen).Nostat suolet ylös puunoksaan kuukkeleille, onnenlinnuille, panet ammutun hylsyn taskuusi ja kävelet lähimmälle lähteelle tai purolle kahvinkeittoon.

Joskus se menee näin, joskus ei, ja hyvä niin. Kun pettymysten ja epäonnistuneiden tilanteiden jälkeen kaikki menee nappiin, onnistumisesta osaa nauttia monin verroin. Ja ainakin meidän koiramme epäonnistuvat välillä ja minäkin saatan ampua ohi. Tai jättää ampumatta! Niinpä olen ajan myötä tullut siihen tulokseen, että kehuista ja tarinoista huolimatta muillakaan ei aina onnistu. Mistäkö näin päättelen? No, metsistä löytyy edelleenkin riistaa mukavasti, jos kaikki menisi aina kuin erätarinoissa, olisi sukupuutto yllättänyt jo monet lintulajit.

Seisojat on siitä mukava koiraryhmä, että niiden kansa voi puuhailla lähes vuoden ympäri. Ja monenlaista. Itse en kyllä metsästyksen lisäksi koirillani paljon muuta harrastele. Tietenkin niiden liikunnasta pidetään huoli ja samalla omastakin. Lain sallimissa puitteissa liikumme luonnossa koirinemme ja tietysti harjoittelemme noutoa, vesitöitä ja jälkeä. Kiekkoradalla käymme kesäisin pitämässä ampumakuntoa yllä.  Kokeissa ja näyttelyissä tulee käytyä muutaman kerran vuodessa ja koetoimitsijan hommia olen muutamana syksynä hoidellut.

Näin lopuksi voisi sanoa, että jos olet intohimoinen metsästäjä, sinulla on aikaa ja kärsivällisyyttä  ja seisoja kiinnostaa, hanki sellainen. Kun valitset pennun metsästävistä vanhemmista, saat koiran joka opettamatta hakee ja seisoo. Linnunkäsittelyn se oppii kokemuksen myötä ja tiedotuskin voi tulla perimässä. Joten nouto kuntoon ja sinulla on metsästyskelpoinen kaveri. Jos tähtäät myös kokeisiin, koulutus voi vaatia hiukan enemmän.

Meni välillä hiukan saarnaamisen puolelle, mutta minkäs ammatilleen voi!